Kaj Stjernwall in memoriam | 1947 – 2017
Ystävälle
Kaijun siunaustilaisuus Porvoossa 19.1.2018
Hyvä ystävämme Kaiju – kära vän!
Niin tyypillistä Sinulle – olet läsnä mutta et paikalla. Viime toukokuussa täyttäessäsi kunniakkaat 70 vuotta olit hommannut Mikrokulman kahvioon tarjoilun syntymäpäivänäsi mutta voi vain arvailla missä itse olit: meren rannalla? Aurinkoa etsimässä? Kevätkesän tuulia haistamassa?
Olet hyvä kuuntelija ja viihdyt pienessä piirissä, sinulle tärkeiden ihmisten kanssa ajatuksia ja näkökulmia vaihtaen. Isoja väkijoukkoja sinäkin välttelit.
Tästä luonteenpiirteestäsi kertoo hyvin kun suunnittelimme nettisivujasi kajstjernwall.com – sivut on muuten nähtävissä tuossa osoitteessa edelleen.
Olit erityisen tarkka kohdasta, jossa puhutaan sinulle ehkä tärkeimmästä asiasta: herkkyyden säilyttämisestä. Suomeksi tuo teksti viilattiin muotoon:
”Vuosien saatossa Kaj Stjernwall uskoo säilyttäneensä tärkeimmän ja tarkoin varjelemansa aarteen: kyvyn eläytyä, kuunnella ja vältellä meluisia miljöitä. Nähdä pienten asioiden merkityksen.”
Och samma på svenska:
”Kaj Stjernwall hoppas ha kunnat bevara sin viktigaste och noggrannt skyddade skapade rikedom: en förmåga att kunna leva med, lyssna, känna – och undvika ”tomma tunnor”. Att se små sakers värde.”
Samoilla nettisivuilla myös lukee: Porvoosta kotoisin oleva taiteilija Kaj Stjernwall on palannut kotikaupunkiinsa pitkän vaelluksen jälkeen.
Tuota vaellustasi saimme ystävinäsi olla jakamassa vuosikymmeniä – siitä kiitos sinulle!
Luovan, vaativan ja intensiivisen työuran jälkeen muutit aluksi Sipoosta Helsinkiin ja sitten Helsingistä Sulkavalle Maininkiin, josta tuli sinulle tärkeä paikka. Maininki on Sulkavan kunnan Heikkurilan kylän entinen kyläkoulu, jonka yläkertaan sisustit sinulle tyypilliseen persoonalliseen tapaasi, yhden huoneen asunnoksi ja toinen ateljeeksi.
Siellä selätit monet kerrat tyhjän kankaan haasteen: tauluja syntyi hyvään tahtiin ja niitä on monilla täälläkin olevista kotonaan, työpaikalla tai ystävällä. Mainingissa järjestimme parina kesänä myös näyttelyn joissa kävijöitä oli sadoittain. Kauppojakin syntyi!
Hankit Savonlinnasta asunnon mutta suurimman osan ajasta Itä-Suomessa olit Sulkavalla, sen saunan löylyistä nautiskellen, luonnossa vaellellen, kalastaen ja Saimaalla soudellen. Mainingissa vierähti muutamia vuosia ja siellä kerroit eräänä iltana kokeneesi enkelin kosketuksen, muuksi sitä et osannut selittää. Alkoi selkeä ja seesteinen aika.
Sulkavalla asuessasi menit – vihdoin! – leikkauttamaan sinua vuosikausia vaivanneen tyrän. Leikkauksen yhteydessä löydettiin eturauhassyöpä, jonka kanssa elit toistakymmentä vuotta. Et tehnyt asiasta suurta numeroa, toki lähipiirissä kerroit syöpään liittyvistä tuntemuksista.
Sinua vaivannut tyrä koitui lopulta tavallaan onneksi; ilman tyräleikkausta suomalaiselle miehelle niin tyypillinen eturauhassyöpäkin olisi voinut jäädä löytymättä.
Kun hyvät ystäväsi olivat rohkeasti laajentamassa yritystänsä tarjouduit puolileikillään talonmies Pikkaraiseksi – ja tuosta tarjouksesta alkoi jälleen uusi, upea kausi elämässäsi. Kannoit aidosti huolta yrityksestä omalta osaltasi. Olit tarkka piha-alueen siisteydestä, ovien ja porttien avaamisesta ja sulkemisesta, henkilökunnan hyvinvoinnista.
Teit omalta osaltasi työtä kasvavan yrityksen hyväksi. Halusit myös auttaa yrityksessä työtä tekeviä ihmisiä, kuunnella ja tulla kuulluksi. Luottamukselliset keskustelut pidit omana tietonasi.
Olit niin kiitollinen Porvoossa saamastasi uudesta elämänvaiheesta että kannoit alati huolta siitä että teet oman osasi yhteisen päämäärän, menestyvän yrityksen eteen.
Taiteilijana yhdistelit pelottomasti erilaisia tekniikoita, loit uusia ja teit herkkää ja hienostunutta taidetta. Nettisivuillasi lukee ”Kuuntele – ja näet paremmin”. Juuri taiteesi kautta sinua voi ehkä tuntea parhaiten. Teostesi äärellä voi viipyillä pitkään.
Tauluistasi on tullut osa elämän merkitystä. Sanattomasti ne kertovat omaa tarinaansa sinusta, ajatuksistasi, ajatusmaailmastasi – arvoistasi.
Kesällä grillailimme Iso Roban parvekkeella ja mietimme syntyjä syviä. Myös sitä voiko tässä olla kaikki – tämä maallinen vaellus vaivoineen ja tuskineenko olisi se elämän merkitys. Päädyimme siihen että ei, siinä ei voi olla kaikki. On Luojan suunnitelma jossa olemme osana ja se suunnitelma on pyhä.
Keskustelimme siitä että ihmisen maallinen elämä on kuin lainapeite, johon tulee vuosin saatossa naarmuja, reikiä, kuhmuja ja repeämiä. Se on peite ja se on lainassa. Ihminen peitteen sisällä on jotain suurempaa ja tärkeämpää.
Jossain vaiheessa tulee aika luovuttaa lainapeite. Luovuttaa sen takia että se ei ole meidän oma vaan se on lainassa.
Tämän hengellisen laulun sanoman me tunsimme omaksemme:
Käyn kotihin, oon vieras maailmassa, En viihtyä mä voi sen pauhinassa, Ei täällä mulla rauhaa pysyvää Siks kaihoten käyn kotihin. Käyn kotihin, mun kanssain kulkee Herrain Mun Jeesuksein kun kuoli eestäin kerran. Hän askelissaan mua johdattaa – Siks toivoen käyn kotihin.
Hyvää kotimatkaa Kaiju! Vi ses!
– Rami Kankkunen ramikk@gmail.com
Tämän sivun valokuvat kuten kaikki näiden nettisivujen maisemakuvat ovat Kaijun ottamia.